Hyvän palveluskoiran ominaisuudet – viitekehyksenä collie
Aktiivicolliet ry:n luentotilaisuus ja paneelikeskustelu 14.2.2009 Klaukkalassa

Teksti: Johanna Ruottinen, Aktiivicolliet ry


Luennoitsijana Marko Koskensalo


Aktiivicolliet ry käynnisti tapahtumatarjontansa onnistuneesti luento- ja keskustelutilaisuudella ystävänpäivänä Klaukkalan Cafe Hugon tiloissa. Saimme paikalle ilahduttavan joukon uusia ja vanhoja harrastajia sekä huipputason luennoitsijan, jonka moni varmasti muistaa myös collieajoiltaan, nykyisin malinoisilla suojelussa kilpailevan Marko Koskensalon.
 
Aluksi Marko kertoi hieman omasta taustastaan ja elämäänsä kuuluneista koirista, joista vanhimmat, colliet Ransu ja Ressu, elävät enää muistoissa. Rotukirjoa hänen harrastustaustastaan löytyy kahden pitkäkarvaisen collien, bordercollien, saksanpaimenkoiran, belgianpaimenkoira malinoisin ja vaimon bokserin verran. Lajeista ovat tutuksi käyneet niin kansalliset pk- lajit kuin suojelu ja tokokin. Rakkaimmiksi lajeikseen Marko mainitsee pk-haun sekä suojelun, joka nykyisin vie hänen kaiken treeniaikansa. Molemmille collieilleen Marko on kouluttanut käyttövalion arvoon oikeuttavat pk-tulokset, ja nykyisessä lajissaan suojelussa huippuosaamista löytyy MM-tasolle asti.

Mikä palveluskoiraharrastuksessa on muuttunut?

Koirien kouluttaminen ja kilpaileminen on Markon mukaan kokenut joitakin oleellisia muutoksia niistä ajoista, jolloin hän aloitteli harrastusta collieidensa kanssa. Tärkeimpänä esiin nousi koulutuskulttuurin muutos ja siten erot koirien käsittelyssä. Nykyisin on syntynyt kahtiajako ”pehmeän” koulutustavan ja perinteisen ”kovan” koulutustavan välille. Niin sanottua pehmeää koulutusta yritetään markkinoida kaikille koirille ja kaikkiin tilanteisiin sopivana, ja pakotteen käyttöä koulutuksessa pelätään tai pidetään ei-toivottuna.

Markon mukaan pakote on hyviin tuloksiin pääsemiseksi välttämätön, eikä pelkästään kisakoiran koulutuksessa, vaan myös arkitottelevaisuuden osana. Pakote on kuitenkin mitoitettava koiran mukaan, ja pakotteen tarkoitus ei ole lannistaa koiraa, vaan aktivoida sitä. Tämän toteutumiseksi pakotteen ja palkkion ajoituksen on oltava tarkka, koiran käsittelyssä on oltava johdonmukainen ja annettava sille mahdollisuus oppia. Ominaisuuksiltaan vaativa koira vaatii myös fyysistä käsittelyä, eikä sitä tule pitää negatiivisena vaan pikemminkin luonnollisena: koirien keskinäisessä kanssakäymisessä fyysinen palaute kuuluu asiaan siinä missä hienovaraisempiin signaaleihinkin perustuva viestintä.

Jokainen koira joutuu elämässään kokemaan painetta, ja kisakoira altistuu paineelle niin ohjaajan, kisasuorituksen kuin ympäristönkin kautta. Aktivoivaa pakotetta käytettäessä koira opetetaan siirtämään kokemansa paine aktiivisuuteen ja työhaluun, jolloin saadaan aikaan suoritusvarma, voimakkaasti yhteistyöhaluinen koira.

Koska koiran luonnollisia viettejä ei enää osata oikein hyödyntää ja vältellään pakotteen käyttöä, on seurauksena ollut koiraongelmien ja ongelmakoirien määrän kasvu yhteiskunnassa. Entisaikaan oli tapana, että ongelmien ilmaantuessa mentiin palveluskoirakentälle ja treenattiin koiraa osaavan ohjaajan tai kanssaharrastajan avulla. Nykyään erilaiset ongelmakoirakouluttajat elävät leveästi ja pk-seurat kituuttavat; koiran käyttäytymisen muokkaamiseen yritetään hakea aivan liian monimutkaisia ratkaisukeinoja johdonmukaisen koulutuksen sijaan.

Myös kokeiden vaatimustaso on muuttunut, ja liikkeiden tekniseen suorittamiseen on tullut muutoksia. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä videopätkä vuodelta –96, jossa Marko kouluttaa silloista collietaan Ressua (HK3 Fribyn Jack Daniels). Koira toimi erittäin täsmällisesti ja hyvässä vireessä, mutta seurasi hieman poikittain: silloin ei esimerkiksi tätä arvosteltu lainkaan virheenä. Varmasti meillä monella olisi oppimista kyseisen koirakon toiminnasta, mm. käännökset ja koiran viretila läpi suorituksen olivat hienoa katsottavaa.

Miksi käyttöominaisuuksilla on merkitystä muutenkin kuin kokeissa?

Palveluskoirarotujen käyttöominaisuuksilla on Markon mukaan tärkeä merkitys myös koekäytön ulkopuolella. Muutamilla roduilla on selvä tehtävä (virkakoirat, paimenet, metsästyskoirat), jota varten niitä jalostetaan. Näillä roduilla käyttöominaisuudet ovatkin säilyneet parhaiten, vaikka rinnalle on voinut muodostua näyttely- ja harrastelinja. Näiden rotujen käyttöominaisuuksilla on suuri yhteiskunnallinenkin merkitys. Kaikkien muidenkin pk-rotujen luonneominaisuuksia tulisi vaalia, sillä käyttökelpoinen, koulutettavissa oleva ja luonteeltaan vakaa koira on ympäröivässä yhteiskunnassa tarpeellinen ja toivottu. Koiran kanssa harrastaminen vähentää koiraongelmia.

Markon mielestä kasvattajilla on myös ns ”hiljainen velvoite” huolehtia käyttökoirarotujen säilymisestä koulutuskelpoisina ja hyväluonteisina. Kasvattajilla on valta ohjata rodun kehityksen suuntaa, joko helpoksi sohvakoiraksi tai hyväksi harrastuskoiraksi. Jälkimmäinen saattaa vaatia omistajaltaan hiukan enemmän. Kasvattajien tulisi jo pentua myydessään ottaa lähtökohdakseen, että colliekin on palveluskoira, ja luonnollisena osana kyseisen rodun omistamiseen kuuluu koiran koulutus.

Pennunostajan näkökulman tulisi olla: olen ottamassa palveluskoiraa – sen kanssa kuuluu tehdä.

Kasvattajan näkökulman tulisi olla: kasvatan palveluskoiria, joiden kanssa kuuluu pystyä tekemään.

Kasvattajat eivät saisi tyytyä tuttuun hokemaan: ”Kyllä minun kasvattini olisivat huippuharrastuskoiria, jos vain omistajat kouluttaisivat niitä”. Se on väärä lähtökohta jalostukselle. Toimivan harrastuskoiran jalostuksessa tulisi valinnat tehdä koirien ominaisuuksien perusteella, ja olla selvillä siitä, mitä hyvää ja huonoa kunkin koiran ominaisuuksissa ja perimässä luonteellisesti on. Yksikään koira ei ole täydellinen, mutta jokaisella on yksilölliset vahvuutensa, joiden varassa voidaan rakentaa kehitystä eteenpäin.

Välikevennyksenä Marko kertoi tarinan Tending-kasvattaja Pekka Korrista, jonka ihanne koiran kouluttajana olisi kuulemma saavuttaa IPO MM lassiella. Kuinka hienoa olisikaan nähdä pienen pippurisen soopelinartun suorittavan erinomaisen pitkän liikkeen ja kaatavan lopuksi maalimiehen näyttävästi. Ajatus oli huumorilla heitetty, mutta siinä on myös ripaus vakavuutta. Collie on palveluskoira siinä missä muutkin perinteiset pk-rodut. Vaikka tähtäimenä ei olisikaan jalostaa ja kouluttaa collieita suojelukoiriksi, tulisi niiltä silti löytyä ominaisuuksia, joilla huipullekin kouluttaminen olisi mahdollista. Kun collieita saataisiin näkyville arvokisoihin, kuten PM- ja SM-kokeisiin, tekemään tulosta lajin kuin lajin huipulle, olisi se välittömästi valtavan hyvää PR:ää rodulle. Ei tarvita montaakaan koiraa, jotka takovat näyttäviä suorituksia ylimmissä luokissa, kun ihmisille jo syntyy mielikuva, että tästäkin rodusta löytyy potentiaalia, ja harrastusinto kasvaa rodussa. Tällä tavoin olisi myös mahdollista saada jo kokeneita koulutuspuolen harrastajia päätymään rotuvalinnassaan collieen.

Palveluskoiran tärkeimmät ominaisuudet?

Seuraavaksi siirryttiin tarkastelemaan hyvän palveluskoiran ominaisuuksia lähemmin. Marko esitti kuuntelijoille kysymyksen: mitkä ominaisuudet kuulijoiden mielestä ovat niitä tärkeimpiä, ja mikä on tärkein?

Vastauksissa nousi esiin useampia luonnetestinkin mittaamia ominaisuuksia, mutta myös muutama puhtaasti kouluttamalla ilmi tuleva. Tärkeimmäksi äänestettiin odotetusti hermorakenne. Muita oleellisia olivat toimintakyky, miellyttämishalu/laumavietti, saalisvietti, taisteluhalu ja temperamentti.

Ulkomuotokin tuli puheeksi - kuinka olennaista ulkomuotojalostus on palveluskoiralla ja onko olemassa ulkomuodollisia käyttöominaisuuksia? Markon mielestä ulkomuoto on toisarvoinen asia, mutta joitakin ulkoisia ominaisuuksia vaaditaan myös toimivalta harrastuskoiralta:

- karvan on oltava nopeasti kuivuvaa
- koiran tulisi olla jo nuoresta alkaen jäntevä
- koiralla pitäisi olla kyky nopeaan laukkaan ja spurtteihin
- liikkuminen ei saisi olla koiran kropalle kuluttavaa

Käyttökoiralle oleelliset ulkomuotoasiat kertovat siis nekin toiminnallisuudesta ja kestävyydestä. Kasvattajilla on vastuu käyttää vain käyttökelpoisia, toimivia koiria jalostukseen. Nykyajan jalostus on usein liikaa tunnepitoista, kun siihen pitäisi suhtautua puhtaasti asiapitoisesti. Tehokkaimmaksi jalostukseksi Marko totesikin vanhoilla työkoiraroduilla käytetyn menetelmän: koira joko toimii kohtuullisessa ajassa siten, että siitä on hyötyä, jolloin se pääsee jatkamaan sukuaan, tai sitten se ei toimi ja päätyy saunan taakse. Meitä ei kuitenkaan onneksi kehotettu tarttumaan niin järeisiin keinoihin, vaan punnitsemaan valinnoissa enemmän puhtaita faktoja, koirien ominaisuuksia käytön kannalta.

Marko painotti erityisesti ääretöntä kriittisyyttä kasvattajalta suhteessa käyttämiinsä koiriin. Jokaisen koiran kohdalla tulisi punnita tarkasti, täyttääkö se hyvän palveluskoiran edellytykset:

Yleisolemus:
- tasapainoinen
- utelias
- itsevarma
- sopivan aktiivinen
- rauhoittuu nopeasti
- käsiteltävissä
- ei sairaus- tai allergiaherkkä

Kulmakiveksi ja tärkeimmäksi moottoriksi nousi koiran ilmentämä taisteluhalu: omaehtoinen, aktiivinen pyrkimys haastaa leikkiin ja pyrkiä päämäärään, koiran tästä kokema nautinto. Taisteluhaluinen koira syttyy nopeasti, toimii korkeassa vireessä, on aktiivinen ja nauttii työnteosta. Taisteluhaluisen koiran työskentelystä huokuu voima ja määrätietoisuus. Ominaisuutena se on saalisvietistä erillinen, mutta hyvä koira ilmentää kumpaakin.

Käyttökoiraroduissa on havaittu, että selvät luonteelliset puutteet, kuten lattia-arkuus tai laukausalttius, ovat yksittäisiä ominaisuuksia, jotka saattavat esiintyä muuten hyvässäkin koirassa. Niiden suhteen olisi kuitenkin oltava erittäin kriittinen, koska niillä näyttää olevan taipumusta periytyä voimakkaasti läpi ja tulla esiin vielä seuraavissakin sukupolvissa.

Saalisviettiä käytiin tarkemmin läpi videoklippien avulla. Molemmissa videoissa esiintyi malinois purutreeneissä. Ensimmäisessä videossa koira seurasi saalista (hihaa) maalimiehen mukana liikkuen, tavoitellen hetkittäin otetta, huomion karkaillessa ajoittain muualle. ”Saalistettuaan” aikansa koiralle annettiin puru. Saaliin saatuaan koira otti sen suuhunsa ikään kuin velvollisuudesta. Jälkimmäisessä pätkässä koiralle näytettiin hihaa, jolloin se alkoi erittäin aktiivisesti pyrkiä saaliille, kierrokset nousivat kattoon ja koira haukkui turhautuneena. Se oli intensiivisen keskittynyt ja nousi vietissä mitä pidempään turhauma jatkui. Lopulta koira päästettiin irti, jolloin se sai purun, päästen näin viettipäämäärään.

Videoiden avulla Marko havainnollisti, mikä ero on koiralla, joka ilmentää luontaisesti suurta saalisviettiä, ja koiralla, jolta se puuttuu lähes kokonaan (tai ei kykene ilmentämään sitä). Opetettu leluun tarttuminen ei kerro koiralla olevan saalisviettiä tai taisteluhalua. Koiran kokeman turhauman määrä ennen viettipäämäärään pääsemistä on se todellinen vietin voimakkuuden mittari. Hyvähermoinen koira kykenee patoamaan suurta saalisviettiä ja kohdistamaan sen toimintaan, jonka lopputuloksena on viettipäämäärä. Tähän perustuu myös saalisviettiä hyödyntävä koulutus.

Puolustusvietistä Marko esitti myös havainnollistavan videon. Kyse oli jälleen purutreenistä, tällä kertaa tähtenä esiintyi saksanpaimenkoira. Aktiivisella aggressiolla toimiva koira on ”taistelussa” dominoiva ja pyrkii haastamaan. Se on oikein hyödynnettynä koiralle suuri voimavara.

”Ruokavietti” mainittiin myös oleellisena asiana koulutettavuuden kannalta. Ahneudella ja hyvällä ruokahalulla on usein yhteys myös kauttaaltaan hyvään elinvoimaan.

Laumavietti nousi esiin yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista. Marko halusi painottaa, että laumavietti/miellyttämishalu on myös jalostettava ominaisuus, ja siihen tulisi valinnoissa kiinnittää huomiota. Vaikka koiran pitääkin olla rohkea ja toimintakykyinen myös ilman ohjaajan tukea, Markon mielestä omilla teillään huiteleva koira ei ole hyvä koira tältä osin. Miellyttämishalun puuttuminen vaikeuttaa hallinnan rakentamista, ja kaikki koulutus pohjautuu hallintaan. Ns. ohjaajakovuutta ei myöskään tulisi pitää erityisen toivottavana ominaisuutena, sillä ohjaajakova koira on heikko oppimaan, ja tällainen koira vaatii myös paljon toistoja, enemmän ja kovempia pakotteita ja kikkailua palkkaamisen kanssa verrattuna luonnostaan erittäin laumaviettiseen ja pehmeämpään koiraan.

Hermorakenteessa Markon mielestä paras on koira, jolla on hyvät hermot, mutta liika on liikaa. Äärimmäisen hyvähermoinen koira ei enää ole koulutettavissa, koska sillä on liian suuri ärsytyskynnys. Koira saa kokea painetta: hyvä koira kanavoi sen toimintaan. Yleisön joukosta esitettiin sinänsä aiheellinen kysymys: ”Oletko ikinä tavannut liian hyvähermoista collieta?”. Markon vastaus tähän oli odotetusti kielteinen. Collierodun näkökulmasta on siis syytä pyrkiä mahdollisimman hyvään hermorakenteeseen ja samalla parantamaan viettiominaisuuksia ja toimintakykyä.

Marko itse nosti toimintakyvyn kaikkein tärkeimmäksi käyttöominaisuudeksi. Keskustelussa mietittiin, mitä hyvä toimintakyky ylipäänsä on ja miten se ilmenee. Hyvä toimintakyky on rohkeutta kohdata uusia tilanteita ja ratkaista itsenäisesti ongelmia. Mutta ennen kaikkea se on koiran kyky toimia järkevästi ja määrätietoisesti myös paineen alla.

Collieiden ongelmaksi koulutuksessa mielletään usein paineesta tai pakotteesta passivoituminen. Markon mukaan tämä on usein koulutusvirhe, jolloin koiralle ei ole kunnolla opetettu paineen kanavoimista toimintaan ja pakotteesta aktivoitumista. Passivoituminen voi olla myös opittu käyttäytymismalli, jos koira on sillä päässyt pois mielestään epämiellyttävästä tilanteesta. Kuitenkin asiassa on varmasti se toinen puoli mukana: toimintakyvyn puutehan pahimmillaan johtaa siihen, että eläin vaikka kuolee ennemmin kuin omalla toiminnallaan pyrkii ratkaisemaan tilanteen. Toimintakyvytön koira ei enää kykene reagoimaan järkevästi, jos kuormitus ylittää sen kestokyvyn.

Sosiaalisuus ja avoimuus herättivät myös hieman keskustelua – mitä ne oikeastaan ovat ja onko niillä termeinä eroa? Sosiaalisuudella tarkoitetaan koiran omaehtoista kontaktihakuisuutta ja luoksepäästävyyttä. Sosiaalinen koira on helpompi kouluttaa moneen lajiin, ja arkielämässä monella tavoin helpompi kaveri kuin pidättyväinen koira. Avoimuus puolestaan tarkoittaa koiran ”luettavuutta” – koira voi olla vaikka avoimesti aggressiivinen, jolloin se näyttää eleillään selkeästi mielentilansa. Pidättyväisyyttä ei saisi sekoittaa pelokkuuteen, mutta toisaalta pidättyväisyyttä ei myöskään saisi pitää tekosyynä koiran ihmisarkuudelle. Collielle on jossain määrin tyypillistä olla viileän pidättyvä vieraita kohtaan, mutta osa koirista on myös epävarmoja sosiaalisissa tilanteissa, ja nämä pitäisi pyrkiä erottamaan jalostuksessa ja koulutuksessa.

Onko kova koira parempi kuin pehmeä? Kovuus/pehmeys on koiran ominaisuus, mutta sen ilmentämiseen vaikuttaa moni asia. Kovuusaste ei ole kovin oleellinen määre koiran hyvyyttä tai huonoutta arvioitaessa, mutta koulutuksessa se on tärkeä tiedostaa koiran ominaisuutena. Markon mielestä sopiva kovuuden aste on ”jotain siitä välistä” – ei erityisen kova eikä liian pehmeä. Hieman pehmeä koira on koulutettavuudeltaan ideaali, mutta mitä pehmeämpi, sitä vähemmän se antaa virheitä anteeksi.

Kovuuden ilmentämiseen vaikuttaa oleellisesti koiran viretila: korkeassa vietissä koira kuin koira vaikuttaa kovemmalta. Matalassa vireessä kovaankin koiraan voidaan vaikuttaa paremmin.

Palveluskoiran kehittyminen

Markon näkemyksen mukaan hyvän palveluskoiran kehityskaari on suhteellisen nopea niin henkisesti kuin fyysisesti. Liian pitkä ja epävakaa nuoruusvaihe vaikeuttaa ja hidastaa tavoitteellista koulutusta, koska nuoruusiän tärkeä kausi jää hyödyntämättä kesken olevien ominaisuuksien vuoksi.

Hyvien käyttöominaisuuksien ja tasapainoisen luonteen tulisi olla todettavissa jo alle vuoden ikäisestä koirasta. Puolustushalu ja taisteluhalu ovat ominaisuuksia, jotka kehittyvät hitaammin ja niiden kypsymistä voi odotella lähemmäs parivuotiaaksi. Markon mielestä kaksivuotiaana koiralla on oltava kaikki tärkeät ominaisuudet, jos ne ovat luontaisesti tullakseen.

Koiran kehityskaareen liittyy oleellisesti koulutuksen ja jalostuksen keskinäinen suhde. Hyvä kouluttaja tietää jo nuoresta koirasta siinä ilmenevät puutteet ja osaa huomioida ne niin, että koulutetulla koiralla ne jäävät piiloon. Nuorena näkyvien puutteiden ja vahvuuksien tunnistaminen olisi kuitenkin jalostuksellisesti tärkeää. Siksi pelkkiin tuloksiin nojautuva jalostusvalinta ei ole kovin tehokasta, vaan kasvattajan tulisi nojata siihen tietoon, mitä koiria kouluttamalla ja kokeissa tuloksia hankittaessa on ominaisuuksista saatu.

Millainen koira collie on / oli?

Markon näkemyksen mukaan:

+miellyttämishaluinen, jolloin hyvä viettikestävyys oli helppo rakentaa
+parhaimmillaan aktiivinen ja temperamenttinen
+omaa toimintakykyä
+pehmeä, sopivalla tavalla mutta joskus liikaakin: ohjaajalla suuri merkitys miten ilmentää
+pieni kynnys haukkumiseen, helppo kouluttaa haukkuilmaisu hakuun

- saalisvietin määrä vähäinen
- taisteluhalu parhaimmillaan kohtalainen
- kuormituksen alla epävarma, pahimmillaan menettää toimintakyvyn
- pidättyväinen
- hermoissa välillä ”liikaa vilppiä”

Keskustelussa kuulijoiden kanssa mietittiin, onko jokin muuttunut niistä ajoista, jolloin Marko on collieiden kanssa harrastanut. Ensimmäisenä ajatuksena näyttäisi nykypäivänä pidättyväisyys olevan marginaalinen ongelma, tämän päivän harrastuscolliet ovat yleensä avoimia ja sosiaalisia. Saalisviettiä ollaan ehkä saatu myös hiukan parannettua, kun viettikoulutuksesta kiinnostuneet ihmiset ovat ottaneet sen asiakseen. Kokonaisuutena hyvät ja huonot puolet tuntuvat kuitenkin olevan edelleen paljolti samoja.

Lopuksi Marko esitti meille kysymyksen, johon on olemassa vain yksi oikea vastaus:
Miten saadaan hyvä pk-rotu? – Kouluttamalla!

Luentoa seurasi pitkä ja antoisa paneelikeskustelu asiantuntevien ja menestyneiden harrastajien johdolla – puhuimme paljon kasvattien aktivoinnista kentille, collien maineen parantamisesta hyvien suoritusten ja suuremman harrastajamäärän kautta, testi- ja koetulosten merkityksestä ja palveluskoirakokeen arvostelusta, koulutusmetodeista, yhteen hiileen puhaltamisesta ja hyvän tukiverkoston tärkeydestä aloittelevalle harrastajalle - mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina.
 

Panelistit