Teksti ja kuvat: Riitta Lindström

Jälkikoiran tehtävä on etsiä ja jäljestää maavainun avulla ihmisen kulkema jälki ja ilmaista jäljellä olevat esineet eli jälkikepit.

Opetuksessa vahvistetaan koiran kestävyyttä ja tarkkuutta ajaa jälkeä sekä motivaatiota ilmaista jälkikepit. Maavainun käyttö on useimmille koirille luontaista, mutta koiraa tulee motivoida tietyn jäljen ajamiseen. Koiran tulee pystyä jäljestämään erilaisilla alustoilla ja erilaisissa sääoloissa. Lisäksi jälkikeppien ilmaisu on erittäin tärkeää, koska kokeessa valtaosa pisteistä kertyy löydetyistä kepeistä.

Kokeessa jäljentekijä tallaa jäljen ennen kuin koira päästetään jäljestämään. Jäljen annetaan vanheta alokasluokassa tunnin, avoimessa luokassa 1,5 tuntia ja voittajaluokassa 2 tuntia. Jälkikokeessa jäljet tehdään usein metsään, mutta osa jäljestä voi kulkea myös niityllä, kalliolla, suolla tai hakkuuaukealla. Koira jäljestää jälkivaljaissa ja niihin kiinnitetyssä vähintään 10 m mittaisessa liinassa. Koiraa ei viedä suoraan jäljen päälle, vaan se lähetetään janalle, jonka kuljettu jälki leikkaa. Janan pituus on luokasta riippuen 30/40/50 metriä ja sen alku- ja loppupiste on merkitty. Jälki leikkaa janan mistä tahansa kohdasta 45–90 asteen kulmassa. Tuomari arvostelee janatyöskentelyn (max. 40 pistettä) ja siinä arvioidaan koiran määrätietoisuutta, työskentelyhalua ja ohjattavuutta. Koiran täytyy lähteä ajamaan jälkeä oikeaan suuntaan – ns. takajäljen nostamisesta tulee pistemenetyksiä. Koiralla on viisi minuuttia aikaa löytää jälki janalta ja lähteä ajamaan sitä. Jäljen pituus on luokasta riippuen 500/1000/1500 metriä ja siinä on luokasta riippuen 1-2/3-5/4-8 suoraa kulmaa. Lisäksi voittajaluokassa on kaksi terävää 45 asteen kulmaa, ns. piikkiä. Jäljellä on luokasta riippumatta kuusi jälkikeppiä, jotka ovat n. 2 cm paksuisia ja n. 10 cm pitkiä oksanpätkiä. Jäljentekijä hajustaa kepit aina huolella ennen kuin jälki tallataan ja kepit jätetään sille. Jälkikepit on merkitty jäljen numerolla – näin tiedetään, että koira on löytänyt kepin omalta jäljeltään. Löydetystä jälkikepistä saa 20 pistettä kustakin. Lisäksi kuudes keppi on merkitty erikseen – tästä ohjaaja tietää että jälki on päättynyt, vaikka kaikkia keppejä ei olisikaan löytynyt. Kuudennesta kepistä saa enemmän pisteitä kuin muista kepeistä, sen arvo on 30 pistettä. Jälkikepeistä pisteitä kertyy siis 130. Jälkikepit luovutetaan jäljen ajamisen jälkeen tuomarille tai koetoimitsijalle, jonka vastuulla keppien vastaanottaminen on. Jäljestykseen on aikaa luokasta riippuen 20/30/40 minuuttia. Jos keppien luovutuspiste on kaukana jäljestä, voi tuomari antaa lisäaikaa luovutuspisteeseen siirtymiseen.

 

Esimerkki alokasluokan koejäljestä. Lähetyspiste on usein esimerkiksi metsätien varressa ja vastaavasti jälki päättyy tien läheisyyteen.


 

Koulutus pääpiirteittäin vaihe vaiheelta:

1) Jäljestystekniikan opettaminen, ns. makkarajälki. Jäljestäminen on hyvä aloittaa alustalla, jossa on vähän aluskasvillisuutta. Matalaheinäinen pelto on tähän tarkoitukseen erinomainen. Oikea jäljestystekniikka opetetaan makupalojen avulla. Makupalojen on hyvä olla helposti nieltäviä ja pienehköjä – näin koira syö ne nopeasti jäljeltä eikä jäljestys keskeydy syömiseen. Jäljen alkuun tallataan ns. makkararuutu, johon ripotellaan muutamia makupaloja. Aluksi voidaan tehdä myös muutaman kerran pelkkiä makkararuutuja, joiden avulla koira oppii yhdistämään makupalat maasta lähtevään hajuun. Makkararuudun reunasta lähtee itse jälki. Ohjaajan on aina tiedettävä jäljen aloitus- ja lopetuskohta, jotta harjoitus voidaan viedä oikein läpi. Pellolla jälki voidaan merkitä paaluilla ja metsässä merkkausnauhalla. Jälki tallataan aluksi hyvin voimakkaasti niin että maa rikkoutuu kunnolla. Aluksi jälki on yhtenäinen – toisen jalan kantaosa koskettaa ensimmäisen jalan varvasosaa. Makupala sijoitetaan jalanjäljen varvasosaan – näin koira löytää makupalan haisteltuaan jalanjäljen ja saa palkkion oikeaan suuntaan etenemisestä.

 

Vähitellen jalanjälkien väliä pidennetään, alkuvaiheessa jalanjälkien väli olisi hyvä olla kuitenkin noin puolet normaalista askelmitasta. Oikean jäljestystekniikan opettamisessa on tärkeää, että koira syö kaikki makupalat jäljeltä ja että koira etenee jäljellä vain eteenpäin. Koira pidetään lyhyessä hihnassa, ja aluksi jäljestystä ohjataan tarkasti. Koiran ei anneta rynnätä jälkeä eteenpäin, vaan sitä ohjataan jalanjäljeltä seuraavalle, kunnes se oppii itse hakemaan seuraavan jalanjäljen siirtymällä jälkeä eteenpäin nenä maassa. Lisäksi sitä ei päästetä taaksepäin, josta se voisi jopa löytää makupalan. Ohjaaja voi auttaa koiraa ”haistelemalla” jälkeä itse kädellä. Tällöin koira usein kiinnostuu hajusta ja löytää makupalan. Tarkka jälkikoira haistelee jokaisen jalanjäljen. Näin jälki ei katoa ja kepit löytyvät helposti, kun koira jäljestää koko ajan jäljen päällä. Tuuli saattaa ”siirtää” jäljen sivuun, ja aluksi olisikin hyvä tehdä jäljet myötätuuleen – näin tuuli ei haittaa koiran jäljestystä.

Ensimmäisten jälkien pituudet riippuvat koiran iästä. Pienelle pennulle tehdään lyhyitä muutaman metrin jälkiä ja varttuneemmille noin 25–50 metrin jälkiä. Jäljen pituutta lisätään nopeasti, ja näin koira hahmottaa paremmin makkarajäljen tarkoituksen. Jäljen pituus riippuu koirasta. Jos koiralla on vaikeuksia keskittyä jäljen ajamiseen, tehdään lyhyempiä jälkiä. Tärkeää olisi, että alkuun mahdollisimman moni harjoitus onnistuu niin, ettei koira keskeytä jäljestystä. Näin sen motivaatio ajaa jälkeä kasvaa, ja jälkiä voidaan pidentää. Jäljen päähän voidaan laittaa joko ”makkarakeko”, ruokapurkki tai lelu, jos koira palkkautuu hyvin leikkimisestä. Jos koira on hyvin innostunut jäljestämään, se voidaan nostaa jäljeltä pois ennen jäljen loppua – näin sille jää mielikuva siitä, että jälki olisi jatkunut vielä.

2) Jälkikeppien ilmaisun opettaminen. Keppien ilmaisutapaa ei ole määrätty, mutta on hyvä valita sellainen ilmaisutapa, jonka avulla ohjaaja varmasti löytää koiran ilmaiseman kepin. Ilmaisun tulisi olla kuitenkin koiralle luonteva – jos ilmaisutapaa joudutaan hiomaan paljon, koiran motivaatio keppeihin saattaa laskea. Kaksi yleisintä ilmaisutapaa ovat maahanmeno, jossa koira menee maahan löydettyään kepin ja odottaa, että ohjaaja ottaa kepin ja antaa koiran jatkaa jäljestystä, sekä kepin tuominen ohjaajalle, jolloin koira ottaa kepin suuhunsa, tuo sen ohjaajalle ja jatkaa jäljestystä ohjaajan kehoituksesta. Molemmissa ilmaisutavoissa opettaminen aloitetaan luomalla kiinnostus keppiin. Jos koiran halutaan ilmaisevan keppi maahanmenolla, se käsketään maahan kepin viereen. Jos koiran halutaan tuovan kepin, keppi heitetään koiralle ja sitä pyydetään tuomaan se. Kummassakin ilmaisutavassa koiraa kehutaan runsaasti ja se palkataan heti oikeanlaisesta suorituksesta, mielellään jo siitä, että se kiinnostuu kepistä. Tärkeintä on, että koira kokee keppien olevan maailman mieluisin asia – silloin sen motivaatio keppien nostamiseen vaikeissakin jäljestysolosuhteissa on hyvä. Kun koira osaa ilmaisutavan hyvin, keppiin liittyviä apuja vähennetään, kunnes keppi on vain paikallaan maassa. Tämän jälkeen voidaan tehdä esimerkiksi nurmikolle tai tielle jana, johon tiputellaan 4-5 keppiä muutaman metrin välein. Koira pidetään liinassa ja sen annetaan edetä janaa pitkin. Koiran ilmaistessa kepin sitä kehutaan ja palkataan ja sen annetaan jatkaa janaa löytääkseen seuraavan kepin. Näitä keppien nostatusharjoituksia on hyvä tehdä vielä silloinkin, kun kepit on jo yhdistetty varsinaiseen jälkeen.

3) Jäljen vaikeuttaminen. Kun koira hallitsee jäljestystekniikan, voidaan jälkeä vaikeuttaa. Ensin makupalojen määrää vähennetään jättämällä esim. joka kolmas makupala pois. Makupalojen määrää vähennetään sen mukaan, kuinka hyvin tarkkaavaisuus säilyy. Kun makupaloja ei olekaan joka askeleella, koiran jäljestysvauhti usein kasvaa. Tämä ei ole haitallista ja usein onkin tarpeellista, että koira ajaa koejälkeä nopeammin kuin se ajaa makkarajälkeä. On kuitenkin huolehdittava, että vauhti ei haittaa tarkkuutta. Koiraa voidaan pidättää liinalla, jos se ei enää aja jälkeä tarkasti. Jos koira alkaa ajaa jälkeä huolimattomasti makupalojen jäädessä pois, seuraavalla harjoituskerralla lisätään makupalojen määrää, ja niitä vähennetään sitten, kun koira ajaa jälkeä huolellisesti. Harjoitusten edetessä voidaan tehdä jälkiä, joissa on vain n. metrin pätkiä, joissa on makupaloja. Pian jälkeä aletaan myös vanhentaa. Makkarajäljet voidaan ajaa heti, kun jälki on saatu tehtyä. Kun makupaloja aletaan vähentää jäljellä, jäljen olisi hyvä olla noin puoli tuntia vanha. Nopeasti siirrytään harjoituksiin, joissa jälki on vähintään tunnin vanha. Jäljen vanhentaminen auttaa usein myös tarkkuusongelmiin: kun jälki on vanhentunut, aluskasvillisuuteen jäänyt haju on vähentynyt, ja koiralla on haisteltavana enää maassa oleva haju. Tällöin koira joutuu ajamaan jälkeä tarkemmin pysyäkseen sillä. Tuuli ja kosteus vaikuttavat jäljen ”puhdistumiseen”: tuulisella ilmalla haju vähenee aluskasvillisuudesta nopeammin ja kostealla ilmalla haju säilyy siinä paremmin. Jälkeä voidaan vaikeuttaa myös harjoittelemalla erilaisissa maastoissa sekä maaston muutoksia kesken jäljen.  Koejäljellä voi olla myös ojan tai tien ylityksiä. Näiden harjoitteluun voi soveltaa kulmien harjoittelutapaa.

4) Kulmien harjoittelu. Kulmien harjoittelu on hyvä aloittaa, kun koira osaa jäljestystekniikan. Aluksi tehdään vain loivia kulmia, ja kulma myös astutaan niin, että koiran on helppo selviytyä siitä:

 
     
a) Loiva kulma   b) Suora kulma

Kulmien läheisyyteen laitetaan aluksi makupaloja. Makupaloja voidaan laittaa noin metri-pari ennen kulmaa ja noin pari metriä kulman jälkeen. Tällöin jäljenajoa tarkennetaan juuri ennen kulmaa ja toisaalta koira saa palkan suoriuduttuaan kulmasta. Makupalojen lisäksi voidaan käyttää voimakkaampaa tallausta ennen kulmaa, jolloin jälki muuttuu hieman ja koira usein tarkentaa ajamista. Makupaloja ei kannata laittaa vain kulman kohtaan, koska tällöin koira saattaa oppia, että jälkeä voidaan ajaa puolihuolimattomasti niin kauan, kunnes se kohtaa makupalan tai kepin ja koiralle saattaa tulla ongelmia suoriutua kulmista. Vähitellen kulmaa tehdään jyrkemmäksi aina suoraksi kulmaksi asti. Kulmia on syytä harjoitella jo silloin, kun koira ajaa vasta makkarajälkeä. Näin se samalla oppii, että jälki ei kuljekaan aina suoraan eteenpäin, vaan koiran täytyy huolellisesti joka askeleella tarkistaa, mihin suuntaan jälki jatkuu.

5) Keppien liittäminen jäljelle.  Kun koira osaa ilmaista kepit, voidaan ne siirtää itse jäljelle. Tässä vaiheessa jäljestystekniikan olisi hyvä olla jo hallussa, jotta voidaan keskittyä keppien ilmaisemiseen. Lisäksi jälkeä helpotetaan paljon, kun keppien harjoittelu aloitetaan. Jos koiralla on ollut jäljen päässä ruokapurkki, voidaan purkki piilottaa hieman maan sisään ja laittaa sen päälle keppi. Näin voidaan lisätä keppejä myös jäljen muihin kohtiin – jäljellä on pienehkö ruokapurkki ja sen päälle laitetaan keppi. Alkuun koiraa autetaan paljon ilmaisussa, sitä voidaan kehua jo kepin huomaamisesta ja sen jälkeen auttaa koiraa suorittamaan itse ilmaisu. Tärkeintä on, että koira ”merkkaa” kepin eikä jatka jäljestystä ilmaisematta sitä. Koiraa voidaan estää jatkamasta jälkeä pidättämällä liinasta, jos se ei huomaa keppiä. Tällöin on kuitenkin vaarana, että koira ei opi merkkaamaan keppiä itse, vaan se odottaa ohjaajan merkkiä siitä, milloin keppiä pitäisi alkaa etsiä. Siksi harjoitukset olisikin hyvä suunnitella niin, että kepin löytyminen on ensin todella helppoa, esimerkiksi vähäistä aluskasvillisuutta hyödyntäen, ja koira saa paljon onnistuneita suorituksia. Vähitellen ruokapurkit jätetään keppien luota pois, ja jäljellä ovat vain kepit. Alkuun keppejä voi olla jäljellä muutama ja ne ovat melko lähekkäin toisiaan (kuitenkin vähintään 50 m), sen jälkeen niiden määrää ja välimatkaa lisätään. Keppien määrää voi vaihdella harjoituksesta riippuen, mutta ennen koetta koiralle tulisi tehdä useampi harjoitus, jossa keppejä on jäljellä kuusi. Keppien opetuksen yhteydessä on hyvä päättää, miten koira jatkaa jäljestystä kepin löytymisen jälkeen. Kun tähän luodaan rutiini, koiralla on tarkka mielikuva siitä, miten sen tulee toimia ilmaistuaan kepin, ja silloin jäljestyksen jatkaminen on koiralle helpompaa.

6) Janatyöskentely. Janaa voidaan alkaa opettaa koiralle vähitellen sitten, kun se hallitsee jäljestystekniikan ja sillä on jo hyvä motivaatio ajaa jälkeä. Koira on aiemmin tuotu suoraan jäljen päälle, josta se on lähetetty ajamaan jälkeä. Janan harjoittelu voidaan aloittaa niin, että koira tuodaankin hyvin loivassa kulmassa noin puolen metrin päähän jäljestä ja sille annetaan jäljestyskäsky. Koiran tulisi lähteä aktiivisesti etsimään jälkeä, löytää se ja lähteä ajamaan jälkeä oikeaan suuntaan. Suuntaa voidaan vahvistaa laittamalla useita makupaloja muutaman metrin päähän janakohdasta – näin oikeaa työskentelyä päästään vahvistamaan. Jos koira ei lähde etsimään tai ajamaan jälkeä, sitä autetaan ja seuraavalla harjoituskerralla helpotetaan janaa. Vähitellen etäisyyttä ja kulmaa kasvatetaan. Kun janat onnistuvat hyvin, aletaan harjoitella itsenäistä työskentelyä. Kokeessa ohjaaja saa lähteä lähetyspaikalta koiran perään vasta, kun koira on liinan mitan päässä. Harjoituksissa etäisyyttä koiraan kasvatetaan vähitellen.

7) Työskentelyrauha. Kun alkuharjoituksista on päästy eteenpäin ja koiraa ei enää tarvitse ohjata ”tassusta pitäen”, ohjaajan tulisi opetella antamaan koiralle työskentelyrauha. Koiran annetaan ajaa jälkeä niin, ettei se saa turhia pakotteita liinasta ja niin, ettei ohjaaja omalla käytöksellään häiritse koiraa. Koira on hyvä totuttaa alusta asti siihen, että sen perässä kulkee ohjaajan lisäksi muutama muu henkilö. Näin se tottuu häiriöihin eikä anna niiden vaikuttaa työskentelyynsä. Lisäksi ohjaaja voi keskustella esimerkiksi koulutusohjaajan kanssa koiran jäljestäessä. Ohjaajan on myös hyvä pystyä kehumaan koiraa ilman, että se keskeyttää jäljestystä. Omalle koiralle sopivan kehumistavan löytää kokeilemalla. On myös muistettava, että vaikka jälki olisi merkitty tai vaikka ohjaaja varmuudella muistaisi, mistä jälki kulkee, koiran nenä on se, jonka avulla koejälkeä päästään eteenpäin. On siis opittava luottamaan koiraan ja kyettävä lukemaan, koska se on oikealla jäljellä. Jos koira harhaantuu jäljeltä usein, palataan helpompiin harjoituksiin. Koiralle on tarvittaessa opetettava itsenäisyyttä. Kun koira osaa jo jäljestää, sille annetaan tilaa ratkaista jäljellä kohdatut ongelmat. Esimerkiksi kulmissa koiralle on annettava aikaa työstää jälkeä, eikä sitä tule heti auttaa oikeaan suuntaan. Toisaalta koiraa on autettava silloin, kun jäljestys on muuttumassa liian vaikeaksi. Hyvällä suunnittelulla voidaan välttää epäonnistumisia, ja näin koiran motivaatio saadaan pidettyä korkeana.