Tottelevaisuuskoulutuspäivä

 
 



 

 

 

 

 

 

 

 


Markus Kuusela tarkkaavaisena helmikuun 2010 tottispäivässä (kuva: Minna Saarinen)

Talven kolmanteen tottiskoulutuspäivään ovat tervetulleita kaikenikäiset ja -tasoiset koirat, myös muunrotuiset, mikäli paikat eivät täyty collieista. Tottispäivä on jatkoa tammi- ja helmikuussa pidetyille/pidettäville koulutuspäiville, mutta päivään voivat hyvin osallistua aivan uudetkin tulijat. Tilaisuus sopii myös vasta-alkajille, aiempaa kokemusta kouluttamisesta ei siis tarvitse olla.

Kouluttajana toimii

Markus Kuusela

joka on jo tottunut aktiivicollieiden treenien vetämiseen, ja positiivisella asenteellaan sekä taitavalla ohjaamisellaan hän on saavuttanut suuren suosion collieihmisten parissa ja kerännyt paljon kiitosta. Markus kasvattaa belgianpaimenkoira malinoiseja ja on kilpaillut menestyksellisesti useissa pk-lajeissa (haku, jälki, peltojälki, suojelu, peko, mondioring [lue lisää mondioringista: Palveluskoirat -lehti, nro 6/2008]). Lisätietoja Markuksen harrastustoiminnasta löytyy kennel Harmaaketun internetsivuilta.

Koulutukseen mahtuu jälleen 8 koirakkoa sekä lisäksi kuunteluoppilaita, joiden määrälle ei ole rajoitusta. Koulutuksessa voidaan tarvittaessa keskittyä kunkin koirakon mahdollisiin ongelmakohtiin tai yleisiin koulutuksellisiin asioihin (esim. viettikestävyys kisasuorituksessa, tiettyjen liikkeiden tekninen hiominen jne.).

Kutakin koirakkoa kohti on käytettävissä suhteellisen runsaasti aikaa, joten koulutuksessa voidaan tehokkaasti huomioida ohjaajien erityistoivomuksia. Aiempien koulutustilaisuuksien (vuoden 2009 koulutuksesta voit lukea lisää täältä ja vuoden 2010 ensimmäisestä tilaisuudesta täältä) anti on ollut erittäin runsas, ja lämpimässä hallissa treenaaminen talvipakkasillahan on yhtä juhlaa! :-)

 

Tilaisuus järjestetään

 
sunnuntaina, helmikuun 27. päivä 2011,  klo 10 - n. 17

Längelmäellä (n. 65 km Tampereelta, n. 80 km Jyväskylästä, n. 210 km Helsingistä),
os. Länkipohjantie 8, 35400 Längelmäki
Kartta

Koulutus tapahtuu siis lämpimässä ja tilavassa sisähallissa, jossa on pitävä kumimattopohja.
Hintaan sisältyy kahvitarjoilu, mutta kuten kokeneet kävijät jo tietävät, päivälle kertyy pituutta,
ja on hyödyllistä ottaa mukaan jotakin suuhunpantavaa.

 
Osallistumismaksu Aktiivicolliet ry:n jäseniltä 35 €, muilta 40 €, kuunteluoppilailta 5 €. Ilmoittaudu mukaan viimeistään sunnuntaina 20.2.2011 sähköpostitse osoitteella katri(at)yrtikan.net. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä lyhyesti koiran koulutustasosta ja mainitse, onko sinulla erityisiä toiveita koulutuksen painopisteistä oman koirasi osalta. Maksa osallistumismaksu vasta saatuasi vahvistusviestin koulutuspaikasta. Osallistumismaksu maksetaan yhdistyksen tilille (Nordea 102930-349232) 23.2.2011 mennessä. Käytäthän maksussa viitettä 1300.
 
Tervetuloa viettämään hauskaa ja hyödyllistä päivää mukavaan porukkaan! Täällä sinulla on mahdollisuus saada "kädestä pitäen" -ohjausta akuutteihin ongelmiin ja päteviä ohjeita tavoitteidesi saavuttamiseksi. Ilmoittaudu heti, paikkoja on rajoitetusti!
 
 

Seuraavat tapahtumat >>